|
Edla AlbertinaEdla Edla näki päivänvalon ensimmäisen kerran 23. Syyskuuta, 1997, Helsingin Kurkimäessä. Hänen äitinsä oli pippuri & suola värinen kääpiösnautseri "Nakki", jolla oli tarkoitus ollut tehdä puhdasrotuinen pentue. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun Edla isä, kääpiövillakoiran ja welsh corgin sekoitus "Ressu" ehti ensin. ;) Muutamaa viikkoa myöhemmin 2 kaunista sekatyttöä ja 6 komeaa poikaa syntyi.
Edla nimettiin Edla Albertinaksi, koska kasvattajaoli kutsunut häntä Etnaksi ensimmäisten viikkojensa ajan. Edla kuitenkin kuullosti omaan korvaani paremmalta eikä pentu huomaisi eroa. Isäni keksi Albertinan, en ole varma mistä, mutta se sopi hyvin yhteen Edlan kanssa. Kotimatkalla tyttö nukkui kämmenieni päällä. Vanhempani kävivät kaupassa, mutta jäin Edlan kanssa odottamaan autoon koska en halunnut herättää häntä. Vieläkin voisin luokitella sen hetken elämäni varmasti onnellisimmaksi ja ehkäpä siitä syystä voin muistaa sen kuin se olisi eilinen.
Ensimmäiseksi opettelimme Edlan kanssa TOKOa, lähinnä koska siskoni koira osasi perusteet todella hyvin ja halusin Edlan olevan yhtä hyvä niissä. Nuorempana tyttö ei kuitenkaan ollut kovin innokas oppimaan mitään. Se oli varmasti täysin omaa syytäni, koska kun kumpikin kasvoi vanhemmaksi ja viisaammaksi, alkoi Edlakin pian oppia erillaisia asioita helpommin. Ehkä syynä olikin aluksi omat koulutusmenetelmäni... Lopulta Edlan kanssa olisi varmasti voinut alokasluokkaan mennäkin, jos vain namit olisi sallittuja. (Niitä ilman se ei tehnyt mitään kyllä.) Myöhemmin innostuin koiranäyttelyistä ja kiersimme monissa match showssa. Edla pärjäsi aina hyvin sekarotuisten ryhmässä, yleensä voittikin sen. Näyttelyn paras kehässä sekarotuinen ei Edla piti todella paljon tennispalloista ja pehmoleluista. Hänellä oli varmaan satoja palloja jos kaikki olisi laskettu. Ja jotenkin Edla osasi aina sanoa mikä niistä oli paras, voit yrittää vaikka miten huijata tai hämätä häntä, mutta jos vaihdoit pallon toiseen täysin samanlaiseen et pystynyt edes sekunniksi saada häntä luulemaan että pallo ei ole vaihtunut. Tai Edla saattoi leikkiä toisiksi parhaalla pallollaan kun olin piilottanut parhaan, mutta löytäessään parhaan taas hän kyllä heti tiesi mikä se oli. Ja tennispallojen löytäminen piiloista olikin Edlan bravuuri. Hänellä oli sen verrnahuono hajuaisti, että jos piilotit namin pyyhkeen alle, ei Edla osannut haistaa missä kohdassa se oli. Siitä huolimatta voit laittaa tennispallon korkean kaapin päälle sillä aikaa kun Edla oli ulkona, tullessaan takaisin hän tiesi missä se oli. Suurin osa Edlan leluista oli nimetty, koska ne olivat hänen vihollisiaan. Eräiden Edlan lempilelujen nimiä oli Pelivinkkipallo, Tappajatyyny, Vinkupallo, Puhuva Pallo, Tappaja-Nasu, Karmea Kengu, Kommenttipallo ja Tappajanalle. Edla rakasti leikkimistä leluillaan, yleensä halusi että leikin hänen kanssaan mutta osasi myös silloin tällöin viihdyttää itse itseään. Vielä 8 vuoden iässä monet erehtyivät luulemaan Edlaa pennuksi leikkisän luonteensa ansiosta.
Edlan lempiruokaa olivat ruotsalaiset lihapullat. Pakko kai se on mainita. Tai en tiedä oliko ne h'nen lemppareitaan, mutta ainakin voi odottaa että Edla tekisi mitä tahansa saadakseen niitä. Lihapullien lisäksi Edla tykkäsi juustosta ja kuivatuista sian nenistä. Aikuisiällä Edlalla ei juurikaan ollut huonoja tapoja. Hän kärsi kyllä melko vakavasta eroahdistuksesta, minkä takia kukaan ei koskaan halunnutkaan neitiä hoitoon luokseen. Mutta toisaalta eipä meidän niin paljoa erossa tarvinnut ollakaan, joten se ei tuottanut omasta mielestäni suurempia ongelmia. Ei se ainakaan ollut sellainen ongelma etteikö hän olisi vaikka kuunnellut mitä sanotaan tai osannut käyttäytyä niinkuin kunnon koiran kuuluu. Oli myös haukkuherkkyyttä silloin kun Edla kuuli omiaan... Mutta olihan tytöllä kaunis ääni tai jotain.
Joskus tuntui kuin olisimme olleet yksi ja sama henkilö. Edla kulki kanssani joka paikkaan, se oli aivan itsestäänselvää. Kun hän kuoli sukulaiseni tuntuivat uskovan etten pääsisi siitä yli, mutta mielestäni on typerää edes ajatella niin. Tottakai kaipaan häntä, mutta vaikka niin joskus varmasti toivoinkin, tiesin kyllä ettei hän ikuisesti tule elämään. Ainakin minulla on Edlasta paljon hyviä muistoja. Loppujen lopuksi voi varmasti sanoa, etten olisi voinut paremmasta koirasta uneksiakaan. Edlan tulen aina muistamaan ja olen onnekas että sain kasvaa isoksi hänenlaisensa ystävän kanssa. | ||
 |
||
Minun oli tarkoitus saada ensimmäinen koirani täytettyäni 12 vuotta. Suunnitelmissa oli montakin rotua, mikä niistä sopisi parhaiten. Isäni oli ehdotellut skotlanninterrieriä, luultavasti ulkonäön takia, äiti halusi minun ottavan cirneco del etnan, koska hänen tuttunsa kasvatti rotua ja se on harvinainen. Itse harkitsin löwcheniä, valkoista länsiylämaanterrieriä, portugalin vesikoiraa ja chihuahuaa. Ensimmäiset kolme yksinkertaisesti ovat niin hyvän näköisiä rotuja ja chihut ovat hauskoja pienuutensa vuoksi. Nyt myöhemin ajateltuna mikään yllämainituista syistä ei välttämättä ole se järkevin koirarotua ajatellessa. Joka tapauksessa, päivä tuli jolloin äitini kysyi haluanko lähteä heidän kanssaan katsomaan pentua. Ja tottakai halusin! Luulen että olisivat saaneet näyttää ihan minkä tahansa pentueen minulle siinä vaiheessa ja olisin halunnut varata pennuista yhden. Vielä kun pennut olivat sellaisia mustia karvapalloja ei kukaan olisi voinut sanoa niille ei. ;) Parin viikon kuluttua kävimme hakemassa Edlan kotiin kanssamme. Myöhemin äitini kertoi että he olivat käyneet katsomassa muitakin pentueita, mutta minulle oli ollut suuri yllätys että olin sittenkin saamassa koiran.
Pentuna Edla ei kuitenkaan ollut helpoin mahdollinen koira. Tosin en tiedä onko yksikään pentu 12 vuotiaalle. Ulkona Edla ei halunnut kävellä muuhun suuntaan kuin kotiin, jos siskoni walesin springerspanieli "Calle" ei ollut mukanamme. Joten ulkoilutimme koiria yhdessä siskon kanssa. Sinä aikana Edla oppi hyvin tapoja Callelta, kuten merkkamaan jokaisen vastaan tulevan hajun aivan kuin olisi poikakoira, hän oppi myös haukkumaan vastaantulevat koirat. Vähän myöhemmin neiti päätti ettei tekisi tarpeitaan ulos jos maa oli lumessa. Ottaen huomioon Edla muutti meille alkutalvesta, lunta olikin lähestulkoon koko ajan. Edla taisikin olla yli vuoden vanha ennen kuin häntä todella pystyi kutsumaan sisäsiistiksi. Sitä ennen hän tykkäsi erityisesti vanhempieni sängystä joka varmasti riemastutti heitä kovasti. Loppujen lopuksi tasaisin väliajoin ilmestyneiden koulukirjojen syöntikausien, peliohjainten syöntikausien, kenkien syöntikausien ja huonekalujen syöntikausien jälkeen hänestä kuitenkin kasvoi aikuinen yleensä hyvin käyttäytyvä koira, vaikka välillä epäilinkin kävisikö niin koskaan.
kuitenkaan voi menestyä, lähes aina saimme lähteä kehästä ensimmäisinä. Harjoittelimme myös vähän agilitya, ei missään ryhmässä kunhan kahdestaan pidettiin hauskaa eräässä koirapuistossa Vantaalla, kävelymatkan päässä Helsingin rajoilta. Siellä ei koskaan ollut ketään muita joten paikka oli täydellinen. Edla piti agilitysta todella paljon, minustakin se oli kivaa. Oikeastaan en kuitenkaan harrastanut Edlan kanssa paljoa tai kovinkaan usein.
Ulkona Edla halusi jahdata keppejä, lumipalloja, tennispalloja ja jopa kiviä, tosin kivien tapauksessa hän vain juoksi niiden perässä kunnes ne ei enään liikkunut. Mikään ei ollut kivempaa paitsi ehkä syöminen. Edlaa sai myös kävelyttää tunteja eikä voinut havata väsymisen merkkejä. Luulen että hänellä oli huijauskoodi väsymyksen poistamiseksi. Täysin kaupunkilaiskoirana Edla ei voinut kävellä metsässä, vaikka menisin sinne itse edeltä, Edla jatkoi matkaa tiellä kunnes olin niin kaukana että hänelle tuli hätä että vielä eksyn sinne yksinäni. Luulen että metsät olivat liian likaisia paikkoja Edlalle, joka oli hyvin tarkka ettei koskenut mihinkään mikä likaisi hänen turkkinsa. Vesilätäköt ja lumi varsinkin piti kiertää kaukaa, koska niihinhän voi vaikka kuolla!
Keväisin Edlalla alkoi olla hengitysongelmia, joskus elämänsä puolivälin jälkeen. En kuitenkaan osannut kiinnittää huomiota siihen niin että olisin huomannut oireen olevan toistuva, sillä oikeastaan joka kerta sain eläinlääkäriltä eri diagnoosin ja antibiootit korjasivat tilanteen. Aluksi ei hän edes tarvinnut niitä. Äitini epäili että Edla poti heinä-allergiaa tai vastaavaa. Kunnes alkukesällä 2006 Edlan vointi huononi nopeasti. Hän ei pystynyt hengittämään kunnolla ja sai jälleen antibiootteja ja kipulääkettä päivystävän eläinlääkärin todetessa tilan kennelyskäksi. (Joka kyseessä ei monestakaan eri syystä voinut edes olla.) Lääkkeet eivät tepsineet lainkaan ja Edla lopetti syömisen. Se oli ensimmäinen kerta tytön elämässä kun ruoka ei syystä tai toisesta kelvannut joten tiesin että tila oli hyvin vakava. Toukokuun kolmas päivä vein hänet toiselle lääkärille joka tuntuikin olevan huomattavasti ammattitaitoisempi. Röntgenistä kuitenkin ilmeni että neidin keuhkot olivat kasvaimen peittämät ja sinä päivänä Edla päästettiin ikuiseen uneen. Kaikki tapahtui paljo nopeammin kuin mitä on reilua tuollaisten asioiden tapahtua. Olen kuitenkin tyytyväinen että pystyin tekemään päätöksen lopettaan tytön kärsimykset, enkä vain pitkittänyt niitä itseni vuoksi. Myöhemmin samana päivänä hautasimme hänet lempilelujensa kanssa vanhempieni takapihalle.